Työniloa

Suomalaisten keskimääräinen elinikä nousee koko ajan ja tästä syystä eläkeikää on myös jouduttu nostamaan, ettei työssäkäyvien huoltosuhde nouse ihan kohtuuttomaksi. Vaikka fyysinen kunto mahdollistaisikin pidemmän työuran niin myös jaksaminen täytyy ottaa huomioon. Omassa lähipiirissänkin on esimerkkejä siitä, kuinka hyväkuntoisena voi jäädä eläkkeelle samalla myöntäen, ettei olisi jaksanut pidempään.

- Työssäjaksamiseen tulee panostaa entistä enemmän eläkeiän noustessa.

- Kaupungin sisällä voitaisiin koota yksityisistä pienistä työpaikoista omat
kuntoutusryhmänsä työkyvyn ylläpitämiseksi. Tällä hetkellä kuntoutukseen
pääsevät lähinnä kunnallisen alan ja suuryritysten työntekijät.

- Työssä jaksamiseen vaikuttavat myös esimiestaidot. Voisimmeko järjestää
esimieskoulutuksia tällä teemalla?

- Entä jos kuuntelisimme paremmin työntekijöitä ja selvittäisimme, miten he jaksaisivat työelämässä pidempään?


Vanhuksille hyvä elämä

- Kaupunkimme asukkaat ovat ansainneet onnelliset vanhuusvuotensa.

- Oulun tulee panostaa laadukkaaseen kotihoitoon.

- Kun vanhus ei enää kykene asumaan kotona ja kokee olonsa turvattomaksi, tehostetun hoidon paikan tulee löytyä nopeasti.

Oulun kaupungin taloustilanne

- Oulu tarvitsee rakenteellisia muutoksia toimintaansa lopettaakseen jatkuvan velan ottamisen. Ei kotitalouskaan voi perustaa talouttaan lisälainojen varaan.

- Kouluverkko tulee ottaa uudelleen keskusteluun. Pienille koululaisille pitää löytyä lähikoulut, mutta isommat voivat kulkea vähän kauempana. Pidetään opetusryhmät mahdollisimman pieninä ja opetus laadukkaana. Säästetään mieluummin seinistä!

- Kaupungin hallintorakenne tulee ottaa uudelleen tarkastelun kohteeksi kuntaliitosten irtisanomissuojan ollessa nyt päättymäisillään. Toivottavasti rakenteellisilla muutoksilla voimme saada aikaan säästöjä niin ettei "kenttätyötä" tarvitse supistaa.


Varhainen puuttuminen syrjäytymisen estämiseksi

Vaikkei opiskelutaustani olekaan tältä alalta (tosin suoritin kasvatustieteen perusteet viime talvena ja tätäkin aihealuetta käsittelimme siellä), olen hyvin läheisesti käytännössä ollut tekemisessä syrjäytymiseen liittyvien asioiden kanssa. Monesti minulla on mielessäni asioita, joista asiantuntijoiden on niin helppo olla vahvasti jotakin mieltä, mutta käytännön elämässä asiat eivät ole niin yksinkertaisia.

Tänä päivänä tuntuu olevan suorastaan muotiasia keskustella syrjäytyneistä ja heidän auttamisestaan. Kuitenkin panostus pitäisi olla työhön, joka estää syrjäytymisen. Eihän kuitenkaan kaikki nuoret, jotka jäävät ilman opiskelupaikkaa, syrjäydy! Taustalla on varmasti paljon tekijöitä, jotka johtavat siihen, että toiset syrjäytyvät ja toiset eivät.

Väitän, että jo päiväkoti-ikäisiltä lapsilta voidaan arvioida luonteenpiirteitä ja taitoja (esimerkiksi sosiaaliset taidot), joiden selkeät poikkeamat ovat riskitekijöitä myöhäisempää syrjäytymisen mahdollisuutta ajatellen. Vaikka kasvatus on ilman muuta pääasiallisesti vanhempien tehtävä niin näiden piirteiden kuvaamisessa ja tunnistamisessa neuvolat, päiväkodit ja koulut ovat erittäin tärkeässä roolissa. Esikoislapsen vanhemmilla on vähänlaisesti vertailukohtia verrattuna päiväkodin hoitajaan! Eikö meidän pitäisi keskittyä auttamaan näitä lapsia kehittämään mahdollisia heikkoja alueitaan, jotta he eivät syrjäytyisi. Lisäksi kun näitä riskitekijöitä on havaittu niin olisi tärkeää löytää oikeat tavat tukea lapsia ja nuoria kasvussa niin että he eivät syrjäytyisi.

Monet vanhemmat tunnistavat itsekin lastensa ongelma-alueita, mutta niiden tuominen julki on tehty aika ikäväksi, kun media painottaa syrjäytyneiden nuorten tulemista jollakin tavoin huonoista kodeista. Entäpä jos koti ja vanhemmat tekevät parhaansa ja ottaisivat kuitenkin tueksi mielellään asiantuntija-apua? Leimautuuko koti apua pyytäessään jollakin tavalla huonoksi kodiksi? Ja leimaantuuko lapsi itse? Eikö näilläkin taitoalueilla voisi olla tukiopetusta samoin kuin esimerkiksi matematiikassa.