Kuvateksti

Olen 48-vuotias uusioperheen äiti Oulusta (asunut olen myös Jämsänkoskella, Reisjärvellä, Jurvassa, Kempeleessä ja Coppellissa (USA)). Minulla on 22-vuotias poika ja 21-vuotias tytär ja heidän puolestaan voisin tehdä melkein mitä vaan. Maailman parhaalla aviopuolisollani, Jormalla, on neljä aikuista lasta ja kaksi lastenlasta, jotka tietenkin ovat valloittaneet jo kaikkien sydämet.

Luonteeltani olen hieman äkkipikainen, mutta onneksi ikä ja lapset ovat kouluttaneet itsehillintäni aika hyväksi. Nauran paljon ja olen myös herkkä itkemään, en niinkään kivusta kuin ilosta, surusta ja sellaisesta.

Olen koulutukseltani sähkötekniikan DI (valmistunut 1993) ja lisäksi olen työn ohessa käynyt eMBA-koulutuksen (2013). Kasvatustieteiden perusteet suoritin myös iltaopintoina 2013-2014. Teekkarina osallistuin kaikkeen mahdolliseen opiskelijatoimintaan aktiivisesti. eMBA-porukkamme oli aivan huippu ja tapaamme oman kurssimme kanssa säännöllisesti pari kertaa vuodessa. Kasvatustieteen perusteiden iltakoulutuksessa huolehdin, että opiskelijat juttelevat toisilleen ;-)

Järjestötoiminnassa olen ollut mukana välillä aktiivisemmin ja välillä vähemmän aktiivisesti. Opiskeluaikanani toimin Oulun Sähköinsinöörikillan hallituksessa kaksi vuotta ja Oulun Teekkariyhdistyksen hallituksessa vuoden, lisäksi olin opiskelijajäsenenä sähköosaston kokouksissa. 2000-luvun alussa tulin valituksi Tekniikan Akateemisten valtuustoon ja hallitukseen sekä Kempeleen kunnanvaltuustoon, mutta jouduin luopumaan näistä luottamustehtävistä ulkomaille muuton takia. Oulun Pyrinnön painnonnostojaoston puheenjohtajana toimin vuosina 2005-2006.

Diplomityöni tein aikanaan Oulun yliopistolla ja jäin sinne vähäksi aikaa töihin valmistumiseni jälkeen. Täytyy myöntää, että yliopistomaailmassakin olisi vähän kehitettävää työympäristönä. Äitiyslomalta palattuani aloitin melkein 14 vuoden työrupeaman Nokialla. Alkuun työskentelin RF-suunnittelijana, mutta miltei koko ajan toimin eri kokoisten projektien vetäjänä. Kolme vuotta asuin perheeni kanssa Dallasissa. Nokian uran jälkeen työskentelin Elektrobitilla viisi vuotta toimien alkuun liiketoiminnan johtotehtävissä ja viimeiset kaksi vuotta vastasin Elektrobitin alihankinnasta. Nyt olen työskennellyt liiketoiminnan kehittäjänä ohjelmistosuunnitteluyrityksessä nimeltään Kajapro melkein kaksi vuotta vastaten Kajapron Oulun toimiston toiminnasta. Omasta työstäni olen välillä tykännyt niin että tuskin olen malttanut lähteä kotiin. Mutta olen myös kokenut niitä hetkiä, jolloin töihin on ollut vaikea mennä. Tänä päivänä työssä minulle on oikeastaan tärkeintä, että koen työlläni olevan merkitystä, koen että työtäni arvostetaan ja viihdyn työporukassani!

Harrastuksistani rakkain on hiihto. Yläaste- ja lukioikäisenä harrastin aktiivisesti ampumahiihtoa. Muutettuani opiskelemaan Ouluun vuonna 1988, laji vaihtui painonnostoon ja siinä parhaaksi saavutuksekseni jäi SM-pronssi. Hiihdon ja kuntosalilla käynnin ohessa harrastan kuorolaulua Merikosken Laulun riveissä ja lisäksi luen mielelläni. Muutamia vuosia sitten mieheni sai minut innostumaan myös moottoripyöräilystä ja ajelemme mielellämme mukavassa kesäsäässä. Ja jos oikein rehellinen olen niin innostun milloin mistäkin ja joistakin innostuksista jää pysyvämpiäkin harrastuksia.